Inhimillinen lisäarvo ei synny taitoluettelosta

Automaation edetessä keskustelu inhimillisestä lisäarvosta on muuttunut käytännönläheiseksi. Kun tekoäly hoitaa rakenteistetut tehtävät, mihin ihmistä tarvitaan?

Vastaus tulee yleensä luettelona: luovuus, vaikuttaminen, vuorovaikutus, strateginen ajattelu, päätöksenteko, inspiroiminen.

Listat ovat selkeitä ja toimivat hyvin koulutusten myyntimateriaaleissa. Mutta niissä on yksi rakenteellinen ongelma: ne kohtelevat inhimillistä kapasiteettia teknisenä taitona. Tässä blogissa Karoliina Jarenko pohtii, miksi inhimillisten kykyjen kehittäminen kompetenssilistojen kautta osuu kattoon — ja mitä vaihtoehtoja sille on.

Taitolistojen lyhyt elinkaari

Kompetenssimallien logiikka on yksinkertainen. Tunnista taito, määrittele sen tasot, harjoita sitä, mittaa edistymistä.

Tämä toimii hyvin osaamisissa, jotka ovat lähes kontekstistaan irrotettavissa: Excel-osaaminen, projektinhallinnan menetelmät, tietty ohjelmointikieli.

Inhimillisten kykyjen kohdalla logiikka rakoilee. Luovuus ei ole sama asia jokaisessa tilanteessa. Empatia ei ole työkalu, jonka voi vetää esiin tarvittaessa. Strateginen ajattelu ei ole menetelmä, jota siirretään koulutuksen jälkeen suoraan käyttöön. Nämä kyvyt eivät ole erillisiä osaamisia vaan ilmaisuja jostain syvemmästä.

Lähde, ei lopputulos

Se "syvempi" on ihmisen kapasiteetti — kyky havaita, tuntea, antaa merkityksiä, kestää epävarmuutta ja olla aidosti vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Tästä kapasiteetista taidot syntyvät.

Kun kapasiteetti on ohut, taitolistojen harjoittelu tuottaa vain pintaa: oikein opittuja sanoja, oikein opittuja eleitä, mutta ei sitä, mistä taito todella elää.

Donald Schönin tutkimukset reflektiivisestä asiantuntijuudesta osoittivat tämän jo vuosikymmeniä sitten. Asiantuntija ei toimi sääntöjä seuraten, vaan tekee jatkuvaa hienovaraista lukemista tilanteesta, itsestään ja toisista. Sitä ei voi opettaa kompetenssilistana, koska kyse ei ole tiedosta vaan kyvykkyydestä.

Sama toistuu myöhemmässä tutkimuksessa hiljaisesta tiedosta, sensemakingista ja kehollisesta kognitiosta. Inhimillisen kyvyn lähde ei ole listalla, vaan kapasiteetin laadussa.

Miksi puhuminen ei riitä

Tässä on kokemuksellisten menetelmien — taiteellisten, kehollisten, vuorovaikutuksellisten — käytännön logiikka. Ne eivät ole pehmeitä lisukkeita kovan koulutuksen rinnalle. Niiden tehtävä on aivan toinen: ne kehittävät kapasiteettia, jota puhumalla ei tavoita.

Kun ihminen joutuu tekemisiin oman kokemuksensa kanssa — kehollisesti, taiteellisen tekemisen, ryhmädynamiikan tai uudella tavalla rakennetun kohtaamisen kautta — hänen havaintokykynsä, tunteensietokykynsä ja merkityksenannon herkkyytensä laajenevat.

Se on erilaista työtä kuin tavanomainen "luovuusvalmennus". Mutta se on juuri sitä, jota luovuus, harkinta ja relaatiotyö lopulta tarvitsevat lähteekseen.

Tämä ei ole esoteriaa. Se on rakenteellisen kysymyksen tunnistamista: jos taito syntyy kapasiteetista, kapasiteettia on kehitettävä.

Lopuksi

Inhimillisen lisäarvon kysymys on todellinen ja kasvaa edelleen. Taitolistat tarjoavat siihen kuitenkin liian ohuen vastauksen.

Vahvempi vastaus alkaa siitä, että nähdään mistä taidot syntyvät — ja kehitetään juuri sitä.

Almanoviassa työskentelemme tämän äärellä päivittäin. Jos haluat keskustella, miten kapasiteetin kehittäminen voisi näkyä omassa organisaatiossanne, ole yhteydessä.