Uudistumiskyky on uusi työkyky
Työkyvystä puhutaan työelämässä edelleen kuin elettäisiin 1990-lukua.
Sitä mitataan poissaoloilla, arvioidaan jaksamisen kautta ja tuetaan tyypillisesti liikuntaseteleillä tai mindfulness-harjoituksilla. Työkyky mielletään yhä suoriutumiseksi – olemiseksi töissä ja palautumiseksi sen jälkeen.
Mutta tänä päivänä työ ei ole vakaa, eikä ympäristö pysy paikallaan.
Muutos ei ole enää ilmiö, vaan perusolosuhde. Työelämä ei tarjoa selkeitä, ennakoitavia polkuja, vaan pyytää meitä jatkuvasti oppimaan, mukautumaan ja ajattelullamme rakentamaan uutta.
Siksi työkyky ei voi enää tarkoittaa pelkkää jaksamista.
Sen on tarkoittava myös:
kykyä suunnistaa epävarmassa
kykyä oppia ja oivaltaa uutta
kykyä tarkastella kriittisesti omia tottumuksia ja ajattelumalleja
kykyä kehittää työtä, ei vain suorittaa sitä
Tämä on uudistumiskykyä. Ja juuri sitä nykypäivän työelämä meiltä kysyy.
Kyse ei ole tahdosta – vaan mahdollisuuksista
Liian usein kuulee sanottavan, että “meillä on muutosvastarintaa” tai “ihmiset eivät halua uudistua”. Mutta entä jos kyse ei ole halusta, vaan rakenteista?
Ei ole realistista odottaa, että ihmiset oppisivat, reflektoisivat ja kehittäisivät oma-aloitteisesti, jos organisaatio ei tarjoa siihen aikaa, tilaa eikä rohkaisua.
Oppimattomuus ei ole yksilön vika – vaan seurausta siitä, ettei oppimista ole mahdollistettu.
Uudistumiskyky on työkykyä – ja sen pitäisi näkyä johtamisessa
Tulevaisuuden työkyky on paljon enemmän kuin hyvä uni ja taukoliikunta. Se on kyky ajatella. Kyky suunnata uudelleen. Kyky rakentaa merkitystä. Ja juuri nämä kyvyt kuluttavat eniten, jos niitä ei tueta.
Siksi oppimisen johtaminen on hyvinvoinnin johtamista.
Uudistumiskyky on kilpailukyvyn rinnalla myös kestävyyden kysymys.
Kun työkyky ymmärretään näin laajasti, meillä on mahdollisuus rakentaa työpaikkoja, joissa tulevaisuutta ei tarvitse pelätä.
Se voidaan luoda.
