Työ ei tarvitse lisää tehokkuutta – se tarvitsee paremman rytmin

Työelämän keskustelussa puhutaan paljon tehokkuudesta. Ajanhallinnasta. Priorisoinnista.

Silti monessa organisaatiossa ihmiset kokevat jatkuvaa kiirettä ja keskeytyksiä.

Ongelma ei useinkaan ole työn määrä.

Ongelma on työn rytmi.

Tässä blogissa Karoliina Jarenko pohtii, miksi ajattelutyö tarvitsee selkeän rytmin – ja miksi työn johtaminen on myös rytmin johtamista.

Kaikki tapahtuu samaan aikaan

Monen asiantuntijan työpäivä näyttää tältä:

Sähköposteja.
Kokouksia.
Päätöksiä.
Keskeytyksiä.
Ajattelua vaativia tehtäviä.

Kaikki tapahtuu samassa aikavirrassa.

Tämä kuormittaa sekä ajattelua että hermostoa.

Keskittymistä vaativa työ vaatii rauhaa.
Oppiminen vaatii aikaa.
Yhteinen ajattelu vaatii tilaa keskustelulle.

Jos kaikki tapahtuu yhtä aikaa, mikään ei pääse tapahtumaan kunnolla.


Hyvin johdettu työ on rytmikästä

Hyvin toimivissa organisaatioissa työssä on rytmi.

On hetkiä, jolloin keskitytään tekemiseen.Hetkiä, jolloin pysähdytään oppimaan.Hetkiä, jolloin kehitetään työtä yhdessä.

Rytmi näkyy esimerkiksi siinä:

milloin kokouksia pidetään

milloin tehdään keskittymistä vaativaa työtä

milloin pysähdytään reflektioon

milloin tehdään kehittämistä

Kun työssä on rytmi, ihmiset pystyvät käyttämään ajatteluaan paremmin.

Rytmi tukee myös hermostoa

Ajattelutyö ei tapahdu pelkästään mielessä.
Se tapahtuu kehollisessa tilassa.

Hermosto tarvitsee vaihtelua:

  • keskittymistä

  • vuorovaikutusta

  • palautumista

Jos työ on jatkuvaa reaktiivisuutta, hermosto kuormittuu nopeasti.

Kun työssä on rytmi, ajattelu syvenee ja yhteistyö paranee.

Rytmi on johtamisen kysymys

Työn rytmi ei synny sattumalta. Se syntyy siitä, miten työtä johdetaan.

Millaisia kokouskäytäntöjä organisaatiossa on?
Miten työpäivä rakentuu?
Milloin kehitetään työtä yhdessä?

Nämä ovat johtamisen kysymyksiä. Johtaja - ihan jokainen esihenkilö - joko mahdollistaa tai estää hyvän ajattelutyön tapahtumista luomalla työhön joko hyvän tai huonon rytmin.

Seuraava
Seuraava

Organisaatiot eivät opi sattumalta – oppiminen tarvitsee rakenteet