Kokemukselliset menetelmät: virkistystä vai asiantuntijatyön taitoja?

Kun organisaatiossa tilataan kokemuksellisia menetelmiä — tanssia, improvisaatiota, taideperformanssia, kehotyöskentelyä — ne otsikoidaan lähes aina virkistykseksi. Hyvinvointipäivänä, palautumisena raskaasta vuodesta, palkintona tiimille.

Tässä blogissa Karoliina Jarenko ehdottaa, että rinnalle kannattaa ottaa toinen otsikointi: kokemukselliset menetelmät asiantuntijatyön taitoina. Tämä erottelu kannattaa viedä myös omaan organisaatioon. Se avaa kokonaan uuden keskustelun siitä, mihin budjetteihin nämä menetelmät kuuluvat.

Sama menetelmä, kaksi eri tehtävää

Inner dance, improvisaatio tai taideperformanssi voi tehdä työpäivästä keveämmän ja parantaa tiimin oloa. Tämä on virkistysulottuvuus, ja se on aidosti arvokas.

Mutta sama menetelmä palvelee yhtä aikaa toistakin tehtävää: se harjoittaa juuri niitä taitoja, joita kompleksisessa, muuttuvassa asiantuntijatyössä tarvitaan eniten. Ja juuri tämä toinen ulottuvuus jää organisaatioissa lähes aina tunnistamatta.

Mitä taitoja kokemukselliset menetelmät asiantuntijalle harjoittavat

Asiantuntijatyö muuttuu nopeammin ja monimutkaisemmaksi, ja sen mukana muuttuu se, mikä tekee asiantuntijasta vaikuttavan. Kokemukselliset menetelmät harjoittavat ainakin viittä tällaista taitoa.

Hermoston säätelyä. Kykyä rauhoittaa itsensä silloin kun ympäristö kiihtyy. Tämä ei ole rentoutumista lepotilan vuoksi vaan toimintakyvyn säilyttämistä paineen alla — kykyä ajatella selkeästi silloin, kun muut menettävät kontaktin omaan päättelyynsä.

Itseilmaisun rohkeutta. Kun ihminen on harjoitellut kehollisesti astumaan tilan keskelle, sanomaan ääneen ja esittämään keskeneräisen ajatuksen, hän vie tämän taidon kokouksiin, esitelmiin ja neuvotteluihin. Asiantuntijuus vaikuttaa vasta, kun se uskaltaa myös ulos.

Luovuuden ja intuition käyttöä. Kokemukselliset menetelmät avaavat pääsyn niihin tietämisen muotoihin, joita pelkkä analyysi ei tavoita: hiljaisempaan tietoon, kuvaan, oivallukseen, joka tulee ennen perusteluja. Asiantuntijuus syvenee, kun analyysin rinnalla osaa luottaa myös tähän.

Toisten lukemista. Herkkyyttä aistia missä kollega, asiakas tai tiimi todella on — millä energialla, millä huolella, mitä sanomatta. Tämä taito tekee tiimityöstä nopeampaa ja rohkeampaa, koska se tunnistaa hetkessä mitä oikeasti tarvitaan.

Keskeneräisyydessä viipymistä. Ei vain epävarmuuden sietoa, vaan kykyä jäädä siihen niin pitkäksi aikaa, että uutta ehtii syntyä. Tämä on luovan ja strategisen työn ehdoton edellytys, ja sitä on melkein mahdotonta harjoitella muuten kuin kokemuksellisesti.

Miksi näitä taitoja ei voi ymmärtää luentoja kuuntelemalla

Oppimistutkimus on yllättävän yksimielistä: kompleksinen, tilanneherkkä taito ei harjaannu kuuntelemalla, kuvailemalla tai diaesityksiä katsomalla. Antonio Damasion ja embodied cognition -tutkijoiden työ on osoittanut, että havaintomme, päätöksemme ja luovuutemme ovat lähtemättömästi kehon, tunteiden ja sosiaalisen kentän yhteistuotosta. Kun yksi näistä jää harjoittamatta, taito jää ohueksi — ja siten myös hauraaksi paineen alla.

Otto Scharmerin presencing-työ ja Amy Edmondsonin tutkimukset psykologisesta turvallisuudesta osoittavat saman ilmiön toisesta kulmasta: uudistuminen on perustavasti relationaalinen ja koettu prosessi, ei kognitiivinen oppiaine. Sitä ei rakenneta konseptien tasolla, vaan ihmisten välisessä tilassa — kehollisesti, vuorovaikutuksessa, läsnä ollen.

Lopuksi

Virkistys on arvokas asia. Sitä saa ostaa ja siitä saa nauttia. Mutta jos kokemukselliset menetelmät tilataan vain virkistyksenä, ne katoavat väärään budjettiin — ja jäävät vaikuttavuudeltaan ohuemmiksi kuin niillä olisi kapasiteettia olla.

Ne kuuluvat osaamisen kehittämisen ja strategisen uudistumisen yhteyteen. Sieltä ne myös vaikuttavat eniten.