Kuormitus ei asu ajattelussa

Työelämän muutostahti on kiihtynyt ja epävarmuudesta on tullut arkipäivää. Tehostetaan, tehdään tekoälyloikkia ja sopeudutaan ulkopuolelta tuleviin kierrepalloihin.

Samaan aikaan psykososiaalinen kuorma työpaikoilla kasvaa. Ulkoa tuleva epävarmuus ja työpaikan sisäiset rakenteelliset ja sosiaaliset haasteet kasautuvat päällekkäin. Kuormitusta tulee kuormituksen päälle.

Tässä blogissa Mari Rasimus tarkastelee, miksi kuormitusta ei ratkaista ajattelun tasolla, ja mitä hermostollinen itsetuntemus tuo organisaation arkeen.

Kuormitus näkyy muuallakin kuin poissaoloissa

Kuormitus ei näy organisaatiossa vain sairauspoissaolotilastoissa. Se näkyy palavereissa, joissa keskustelu käy raskaaksi eivätkä ideat enää synny yhtä helposti. Se näkyy päätöksenteon hitautena, kun kukaan ei oikein uskalla tai jaksa viedä asioita eteenpäin. Ja se näkyy ihmisten kyvyssä olla läsnä ja nähdä ratkaisuja.

Kehollinen ymmärrys puuttuu työpaikoilta

Silti suurin osa organisaatioista yrittää ratkaista ongelmaa samoilla keinoilla kuin ennenkin: teknisillä työkaluilla tai strategian ja prosessien hiomisella. Nämä keinot puhuttelevat ajattelua. Mutta kuormitus ei asu ajattelussa. Se asuu hermostossa ja tunteissa – toisin sanoen kehossa. Siksi ratkaisu, joka ei tavoita kehollista tasoa, jää aina puolitiehen.

Kun ihminen oppii tunnistamaan oman hermostonsa tiloja – stressin, lamaantumisen, turvallisuuden kokemuksen – hän pystyy säätelemään kuormaa ennen kuin se kasautuu. Tämä on konkreettinen, opittava taito.

Stressitilassa oleva hermosto toistaa vanhaa

Tässä kohtaa asia lakkaa olemasta hyvinvointikysymys. Krooninen hermostollinen stressitila vaikuttaa suoraan organisaation strategisiin kyvykkyyksiin: päätöksentekoon, luovuuteen ja kykyyn nähdä uusia ratkaisuja. Jatkuvassa stressissä oleva hermosto ei luo uutta. Se toistaa vanhaa. Uhkatilassa myös yhteistyö ja vuorovaikutus kärsivät. Pahimmillaan turvattomuuden kokemus alkaa näkyä organisaation sisäisinä konflikteina ja vastakkainasetteluina.

Toisin sanoen: organisaatio, joka ajaa ihmisensä pitkäkestoiseen kuormitukseen, menettää samalla juuri sen kyvyn, jota muutostahdin kiihtyessä tarvittaisiin eniten.

Johtajan hermosto on osa kulttuuria

Moni arvaa, että selkeät tavoitteet, toimivat rakenteet ja psykologinen turvallisuus lisäävät turvan kokemusta. Harvemmin huomataan, että myös esihenkilön oma hermostollinen tila vaikuttaa suoraan ympärillä oleviin ihmisiin.

Jos johtajan hermosto on turvan tilassa ja palaverin alkuun otetaan pieni yhteinen hetki, joka auttaa osallistujia laskeutumaan läsnäoloon, se muuttaa koko keskustelun laatua. Ei siksi, että ilmapiiri olisi mukavampi, vaan siksi, että ryhmä pystyy silloin ajattelemaan yhdessä.

Vakautta myrskyn keskellä

Kun kyky tunnistaa ja säädellä omia hermostollisia tiloja kasvaa, se tuo vakautta yhteiseen tekemiseen. Itsetuntemus yhdessä hermostoa tukevan kulttuurin kanssa auttaa organisaatiota puhaltamaan yhteen hiileen, vaikka ulkopuolella mylvisi millainen myrsky.

Näitä taitoja ei opita lukemalla niistä. Ne opitaan oivaltamalla, kehollisesti ja kokemuksellisesti.